Kuvaus- ja majoitustilavaraukset 2013

Kesäkaudella 2013 Pohtiolammella on asiakkaiden käytettävissä kolme
(3) erilaista kuvauspalvelua ja majoituspalvelut kahdessa
majoitustilassa:
1) Piilokojut (6 kpl) sääksien ruokinta-altaan
läheisyydessä. Ne voidaan varata etukäteen yhdelle varaajalle 1-6
päiväksi uudella nettivarausjärjestelmällä. Varaajalla voi
olla mukanaan 1-3 kuvaajaystävää. Suositeltavaa on, että ainakin 1-2
ystävää tulee mukaan.
Kesäkauden aikana näitä kuvauspaikkoja voi myös tiedustella
sääksikeskuksen kahviosta, mutta kokemuksen mukaan piilokojut
varataan todennäköisesti loppuun jo ennen kuvauskauden alkua.
2) Ylätornin kuvauspaikat (4 kuvausluukkua), jotka
myös voidaan varata etukäteen yhdelle varaajalle uudella
nettivarausjärjestelmällä. Varaajalla voi olla
mukanaan 1-3 kuvaajaystävää.
Kesäkaudella näitä kuvauspaikkoja voi varata myös sääksikeskuksen
kahviosta sen aukioloaikoina.
3) Sääksitornin/Yleisötornin kuvauspaikat (6 kuvausluukkua),
jotka voidaan varata vain Pohtiolammen Sääksikeskuksen
kahviosta sen aukioloaikoina.
4) Majoitustilat. Pitkämatkalaisia kuvaajia ja
muitakin vierailijoita varten on käytettävissä kaksi 2 hengen
majoitustilaa (yhteensä 4 majoituspaikkaa), joita voi varata
etukäteen nettivarausjärjestelmällä.
Majoitustiloja voi varata kesäkauden aikana myös sääksikeskuksen
kahviosta. Sääksisäätiö toimittaa majoitustiloja koskevat
nettivaraukset Pohtiolammen matkailuyrittäjälle (Taigabird Oy), joka
huolehtii ja vastaa majoitustilojen vuokraustoiminnasta.
Pohtiolammen kuvaus- ja majoitustilojen hinnastot toiminta- ja
käyttöohjeineen ovat sivulla ohjeet.
Pyydämme valokuvaus- ja majoituspalveluiden käyttäjiä tutustumaan ohjeisiin etukäteen.